Elokuvateatteri













LiputTulevatOoppera ja balettiSeniori ja vauvakinotUutiskirje
Kokous- ja yritysmyyntiKino Tapiola käytössäsiInfoa Kino Tapiolasta


Kino Tapiolan Vauvakino järjestetään joka kuukauden toisena keskiviikkona klo 11.00. Liput maksavat aikuisilta 6 €, alle 2-vuotiaat lapset pääsevät näytöksiin ilmaiseksi. Heinäkuussa Vauvakino on lomalla.
 
Mikä on Vauvakino?
Vauvakino on vauvaystävällinen elokuvanäytös, joka on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille ja hoitajille. Elokuvaesitykset toteutetaan vauvojen kanssa liikkuvien erityistarpeita ajatellen. Vauvakinoon on valikoidaan sellaisia aikuisille tarkoitettuja elokuvia, jotka eivät sisällä pienille lapsille vahingollista kuvamateriaalia. Elokuvat pyritään myös valikoimaan niin, että juoni on helposti seurattavissa vaikkei ihan koko ajan pystyisikään keskittymään pelkästään elokuvaan.

Näytöksessä on huomioitu pienten lasten kanssa liikkuvien tarpeet. Elokuvan äänenvoimakkuus on säädetty tavallista vaimeammaksi, ja salissa on koko näytöksen ajan himmeä valaistus. Näytösten aikana voi liikkua niin salissa kuin myös salin ja teatteriaulan välillä. Kino Tapiolan sali on portaaton, joten taaperoidenkin liikkuminen salissa on turvallista. Koska vain puolet istumapaikoista myydään, on salissa runsaasti tilaa. Ja jos haluaa, lapsen kanssa voi myös asettua salin lattialle.

Salissa on pöytätaso vaipanvaihtoa varten, ja maito ja vauvanruoka lämpiävät kätevästi teatterikahvion mikroaaltouunilla. Teatterin aulassa on varattu tilaa rattaille ja vaunuille, kantokopan voi ottaa saliin. Halutessaan saliin voi ottaa mukaan myös oman peitteen, omat hoitotuotteet, omat eväät ja muut tarvikkeet.

Vauvakino on tarkoitettu ensisijaisesti alle 2-vuotiaiden lasten kanssa liikkuville vanhemmille, mutta näytökset ovat kuitenkin avoimia kaikille.

Ikärajamerkinnöistä
Valtion elokuvatarkastamon ikärajamerkintä S tarkoittaa kaikenikäisille sallittua elokuvaa. Elokuvan soveltuvuus pienille lapsille on kuitenkin vanhempien arvioitava. Ikärajamerkintä K7 tarkoittaa elokuvan olevan olevan kielletty alle 7-vuotiailta. Täysi-ikäisen seurassa elokuvaa voivat silti tulla katsomaan yli 4-vuotiaat. Huomioithan Vauvakinon elokuvien ikärajat, jos haluat ottaa näytöksiin mukaan myös vanhempia lapsia. Lisätietoa ikärajoista löytyy täältä.

Huom! Toukokuussa Vauvakino järjestetään poikkkeuksellisesti 16.5., joka ei ole kuukauden toinen keskiviikko.





Kino Tapiolan Seniorikinossa esitetään ajankohtaisia suosikkeja sekä klassikkoja keskellä viikkoa päiväaikaan huokeaan 5 euron hintaan. Näytökset järjestetään aina kuukauden toisena keskiviikkona kello 15.00. Heinäkuussa Seniorikino on lomalla.

Näytökset on ensisijaisesti suunniteltu ikäihmisiä ajatellen, mutta tietysti näytöksiin ovat kaikki tervetulleita. Ohjelmisto rakennetaan yleensä asiakkaiden toiveiden mukaan, joten kannattaa olla aktiivinen ja esittää toiveita. Yritämme täyttää ne mahdollisuuksien mukaan! Ennen näytöksen alkua paikallinen pienyrittäjä Taavin Tupa Seniorin Apulaiset myy pullaa ja kahvia teatterin aulassa.


Saavutettavuus

Kino Tapiolasta on pyritty tekemään mahdollisimman vaivaton. Teatteriin pääsee helposti julkisilla liikennevälineillä, Kontiontien pysäkiltä (E2005 tai E2030) teatteriin on vajaan parinsadan metrin matka. Yksityisautoilijoille on Tapiolan uimahallin vieressä paikoitusalue, lisäksi teatterin edestä löytyy kiekkopysäköintipaikkoja.

Kino Tapiolan aula ja sali ovat portaattomat, joten niissä voi helposti liikkua myös pyörätuolilla. Valitettavasti WC-tiloihin ei pyörätuolilla kuitenkaan pääse. Kino Tapiolassa on käytössä myös induktiosilmukka.

Niin ennen elokuvaa, kuin sen jälkeen ja aikanakin paikalla on teatterin henkilökuntaa, joka mielellään auttaa esimerkiksi myöhässä saapuneet asiakkaat paikalleen tai tilaa pyydettäessä paikalle taksin jne.

Huom! Toukokuussa Seniorikino järjestetään poikkkeuksellisesti 16.5., joka ei ole kuukauden toinen keskiviikko.




Code by Sydesk
Design by Farm