Kino Tapiola
Kino Tapiola Esittely
   
   

Kino Tapiola -- pieni suuri leffateatteri

Kino Tapiola on perinteikäs, tunnelmallinen elokuvateatteri Espoon Tapiolan vanhassa keskustassa, kivenheiton päässä Stockmannista ja kulttuurikeskuksesta. Ensimmäinen elokuvaesitys Tapiolassa pidettiin 30. 10. 1955.

Kino Tapiola on toiminut alusta asti itsenäisenä, ketjuista riippumattomana teatterina.

Ulkoapäin vaatimattomalta vaikuttava, Aarne Ervin suunnittelema funkkisrakennus kätkee sisälleen upean, tunnelmallisen ja akustiikaltaan erinomaisen 200-paikkaisen salin.

Äänentoistoltaan Kino Tapiola on huippuluokkaa; teatterin äänijärjestelmä on viimeisen päälle viritetty Dolby Digital EX 6.1. Erinomaisesta äänimaailmastaan tunnetun Independence Dayn äänisuunnittelijat ovat antaneet ylitsevuotavia kehuja salimme äänentoistosta ja akustiikasta vieraillessaan teatterissa vuonna 1998.

Nykyiselle omistajalleen, Kino Tapiola Oy:lle, teatteri siirtyi kesäkuussa 2007. Kino Tapiola Oy:n tavoitteena on jatkaa ja kehittää teatterin toimintaa perinteitä kunnioittaen mutta menneisyyteen takertumatta. Ohjelmistossamme on mm. paljon eurooppalaista elokuvaa, klassikoita, lastenelokuvia, päivänäytöksiä, teemapäiviä, minifestivaaleja -- ja myös uusimpia kassamagneetteja.

Perinteisen leffateatteritoiminnan lisäksi järjestämme erilaisia tapahtumia seminaareista technobileisiin.

Teatterin aulassa toimii Kinokahvila, joka tarjoilee laadukkaita kahveja, leivonnaisia ja suolapaloja miellyttävässä, perinteikkäässä ja tunnelmallisessa ympäristössä. Kahvilassa on tarjolla myös ilmainen WLAN-yhteys, päivän lehdet, DVD-leffoja ja elokuva-aiheisia kirjoja.

 

 
Copyright © Kino Tapiola Oy 2007 www.kinotapiola.fi design Meronet Oy 2007