Marnie - Tyttö ikkunassa

(Omoide no Mânî)

Joan G. Robinsonin romaaniin perustuva MARNIE – TYTTÖ IKKUNASSA on maineikkaan Studio Ghiblin (Totoro, Henkien kätkemä) uusin animaatio ja ohjaaja Hiromasa Yonebayashin toinen elokuva Kätkijöiden (Kätkijät) jälkeen.

Marnie – tyttö ikkunassa voi olla Studio Ghiblin uuden aikakauden avausteos. Se pohjaa Joan G. Robinsonin brittiläiseen fantasiaromaaniin When Marnie was there (1967). Marnien tarina sijoittuu Skotlantia tai Suomea muistuttavalle Japanin pohjoiselle Hokkaidon saarelle. Yonebayashin mukaan: ”Anna on 12-vuotias tyttö, joka tuntee melkoista ahdistusta sisimmässään. Hän tapaa mystisen, omaa suruaan kantavan Marnien. Elämme maailmassa joka on kiinnostunut lähinnä aikuisten asioista, mutta mietin olisiko mahdollista tehdä elokuva joka toisi lohtua näille yksinäisille sieluille.” Ajattoman käsityön hehku loistaa jokaisesta kuvasta.

Elokuvan englanninkielisen tunnussävelen Fine on The Outside esittää Priscilla Ahn, jonka oma sanoitus kiteyttää elokuvan päähenkilöiden tuntoja koskettavasti. Sara Takatsuki tekee Annan ääniroolin säväyttävästi. Traagisen heleä Kasumi Arimura soi hänen kanssaan kauniisti yhteen Marnien osassa. Pekka Lehtosaaren suomenkelisen ääniversion päärooleihin Studio Ghibli valitsi Emma Louhivuoren Annan osaan ja Jenna Hukkisen Marnien rooliin. Nuorten kykyjen äänet soivat yhteen lähes ylimaallisesti, hyvinkin alkuperäisen veroisesti. 

 

Tietoa kasvattajalle media-avain.fi -sivustolta, täällä lisää myös elokuvan myönteisistä viesteistä (3,5/5) sekä ikäsuositushaitari.

Tosi ja kuvitelmat limittyvät 12-vuotiaan tytön kasvutarinassa. Anna kärsii huonosta itsetunnosta ja ulkopuolisuuden tunteista. Hyvin rauhallisesti etenevä elokuva tarjoaa välähdyksiä niin kasvuiän haasteista kuin japanilaisesta kulttuuristakin.

Adoptoitu Anna kokee olevansa juureton ja yksinäinen, mutta ystävystyminen arvoituksellisen Marnien kanssa käynnistää muutoksen. Tytöt vannovat ystävyyttä jo ensi kohtaamisella, vaikka syrjäänvetäytyvä Anna ja eloisa Marnie ovat kuin toistensa vastakohtia. Myös rennon ymmärtäväisellä isäntäperheellä on hyvää tekevä vaikutus Annaan. Optimistinen, tulevaisuuteen katsova loppu korostaa elokuvan myönteisiä teemoja: tervehtymistä, oman paikan löytämistä ja itsensä hyväksymistä.

Elokuvassa on monin paikoin kutkuttavan mystistä kummitusjutun tuntua. Ahdistavat kohtaukset liittyvät kuitenkin lähinnä päähenkilöiden henkiseen kipuun ja siihen, kuinka huonosti Marnien läheiset kohtelevat tätä.

 

Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi 

Äänirooleissa: Sara Takatsuki – Emma Louhivuori (Anna), Kasumi Arimura – Jenna Hukkinen (Marnie) 

 

 

Tämä elokuva on läpäissyt Bechdelin testin. Testi mittaa naisten läsnäoloa elokuvissa.
Kyseinen testi lähti kolmekymmentä vuotta sitten liikkeelle Alison Bechdelin sarjakuvasta ja sitä on siitä lähtien käytetty naisnäkökulmaisessa elokuvapoliittisessa keskustelussa. Kino Tapiola osallistuu Bechdelin testin 30-vuotisjuhlintaan ilmoittamalla tästä eteenpäin Bechdelin testin läpäisseet elokuvat. 


Läpäistäkseen testin elokuvan on täytettävä seuraavat kriteerit:
1. Elokuvassa on vähintään kaksi naishahmoa, joilla on nimet.
2. Naiset puhuvat toisilleen.
3. Puheenaiheena ei ole mies.
(Bechdelin testi ei mittaa sitä, onko elokuva laadukas tai viljeleekö se sukupuolistereotypioita.)


Lisätietoa täältä.

1h 43min K-7 Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä

     

    Näytä ostoskori