Anna joen virrata

Lue lisää

”Esteriä näyttelevä Ella Marie Hætta Isaksen tekee roolinsa kuitenkin niin vahvasti eläytyen, että elokuvan tavoitteille antaa auliisti tilaa. Tarina tuo tietoa ja auttaa eläytymään olosuhteisiin. Saamelaisille elokuva merkitsee kipeiden muistikuvien herättämistä.” / HS

Tositapahtumiin perustuva Anna joen virrata (Ellos eatnu) sijoittuu keskelle 1970–80-lukujen taitteen dramaattista kiistaa, jossa saamelaisyhteisön johtama kansanliike nousi vastustamaan Pohjois-Norjan Altajoelle rakennettavaa vesivoimalaa – ja samalla puolustamaan saamelaisten oikeutta olla olemassa. Elokuvassa saamelaisuutensa kätkemiseen tottunut opettaja Ester (Ella Marie Hætta Isaksen) päätyy Altan tapahtumien myötä tilanteeseen, jossa oman taustan piilottaminen ympäröivältä yhteiskunnalta ei enää tunnu mahdolliselta. Lopulta Ester olisi valmis jopa uhraamaan henkensä kansansa puolesta. Ole Giæverin elokuva on pysäyttävä kuvaus oman äänen löytämisestä ja rohkeudesta nousta puolustamaan itseään ja oikeuksiaan. Se kertoo historiallisesti käänteentekevistä tapahtumista, jotka johtivat universaaliin keskusteluun alkuperäiskansojen oikeuksista.

Ikäraja
K-12
Elokuvan kesto
2h 4min
Ohjaus
Ole Giæver
Käsikirjoitus
Ole Giæver
Rooleissa
Ella Marie Hætta Isaksen, Gard Emil, Sofia Jannok, Beaska Niillas
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.