Yksityisnäytös
Järjestä oma elokuvanäytöksesi – Kino Tapiolassa saat tilaisuuteesi punaisen maton tunnelmaa!
Yksityisnäytös tarjoaa oivallisen tilaisuuden tuoda yhteen asiakkaasi, henkilökuntasi tai muu tärkeä kohderyhmäsi.
Kino Tapiolassa saatte oman näytöksen haluamastanne elokuvasta, ja samalla yksityiskäyttöönne koko tunnelmallisen 50-luvun alkuperäisasuunsa restauroidun teatterimme henkilökunnan palvelulla. Tila on käytössänne yhteensä neljän tunnin ajan, joten aikaa jää myös muun ohjelman ja tarjoiluiden järjestämiseen. Salissamme on lava, joten puheet ja muut esitykset onnistuvat helposti, ja henkilökuntamme auttaa kaikissa tekniikka- ja palvelutarpeissanne.
Teatterin tilava sali sekä viihtyisä aulatila viinibaareineen on ihanteellisimmillaan 60-80 henkilön tilaisuuksissa, ja kaiken kaikkiaan salissa on 194 istumapaikkaa.
Hinnat
15-19 € / henkilö osallistujamäärästä riippuen sisältäen elokuvanäytöksen ja koko teatteritilamme yksityiskäytön neljän tunnin ajan henkilökunnan palvelulla
Minimilaskutusmäärä iltanäytöksissä 50 henkilöä, päivänäytöksissä 40 henkilöä. Hintaan lisätään alv. Ennakkonäytökset hinnoitellaan erikseen.
Elokuvasuosituksemme
Tämän hetken ajankohtaisimmat yksityisnäytössuosituksemme ovat esillä alla, mutta valittavanasi on myös lukuisia muita uusia sekä ensi-iltansa jo saaneita elokuvia. Valitaan yhdessä niistä teille paras!
Viinilista ja leffaeväät
Tilausnäytösten juhlajuomat ja leffaeväät hoituvat kätevästi kauttamme – ladattavan listan löydät alta.
Näytös voidaan järjestää K18-anniskelunäytöksenä, jolloin juomatarjoilut saa ottaa mukaan näytökseen.
Ruokaisammat tarjoilut voi tilata toivomaltaan taholta tai yhteistyökumppaniltamme Tommi’s Kitcheniltä, jonka menu löytyy alta.
Milloin mahdollista?
Kino Tapiola on vuokrattavissa arkisin päiväaikaan sekä maanantai- ja tiistai- iltaisin, jolloin meillä ei ole yleisönäytöksiä.