Ellin seikkailut (dub)

Lue lisää

Saammeko toivottaa teidät tervetulleiksi keskiajalle, jossa tapaamme pienen, Sumuvaaran kaduilla asuvan orpotytön Ellin, ja hänen kolme kesyä näätäänsä, Rapsun, Pörrön ja Ahmatin. Toimelias ja itsenäinen Elli vohkii ruokansa ilkeän oloisen Tiituksen linnasta. Tiituksella taas on silmät tiiviisti valtaistuimessa, jonka hän aikoo anastaa oikealta kruununperijältä Rikhardilta. Yhtenä päivänä paetessaan linnan vartijoita, Elli hämää heitä naamioitumalla… prinsessaksi! Tämän seurauksena hän päätyy osaksi henkeäsalpaavaa seikkailua, joka on myös pelastusoperaatio. Kruununperijä Rikhard nimittäin tarvitsee kaiken mahdollisen avun, sillä hänet on taiottu kissan ja kanan yhdistelmäksi eli kiskanaksi. Hurja seikkailu sekoittaa koko kuningaskunnan ja opettaa Ellille, että aateluutta voi löytyä ihan meistä jokaisesta.

Tietoa kasvattajalle Media-avain sivulta:

Ellin seikkailut on keskiaikaiseen kaupunkimiljööseen sijoittuva animaatioseikkailu. Itsenäinen katujen kasvatti Elli on rohkea, reilu, neuvokas – ja erittäin taitava parkouraaja.

Kun Elli sotkeutuu kruununperijän pelastusoperaatioon, hän saa uusia ystäviä ja pääsee kokeilemaan elämää myös prinsessana. Elli joutuukin pohtimaan, kumpi on tärkeämpää, rehellisyys vai omien unelmien tavoittelu.

Hyväntuulisessa seikkailussa on huumoria ja ripaus taikuutta, mutta runsaasti myös jännitystä ja vaaratilanteita, kuten noitia, maantierosvoja, lohikäärmeitä, sotaa ja tulipaloja. Taisteluissa nähdään sarjakuvamaista väkivaltaa. Tämä kaikki kannattaa ottaa huomioon ikäjouston käyttöä harkitessa.

Lue lisää!

Ohjaus
Julien Fournet
Käsikirjoitus
Julien Fournet
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.