Espoo Ciné: A Brighter Tomorrow

Lue lisää

Cannesin kilpasarjassa tänä vuonna esitetty ja kesän kuuma hitti Italiassa ollut komediallinen Brighter Tomorrow on ohjaaja Nanni Morettin vahva kunnianosoitus Federico Fellinille. Moretti näyttelee tuttuun tyyliinsä pääosassa ja tällä kertaa hän on ikääntynyt, nykyajan kotkotuksille kireä elokuvaohjaaja, jonka uutuuselokuvan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. Tulevan elokuvan on tarkoitus kertoa unkarilaisesta sirkusseurueesta, joka saapuu Roomaan 1956. Samaan aikaan Neuvostoliiton tankit jyräävät Budapestin kaduilla tukahduttamassa kansanousua. Tuotanto on kuitenkin kaaoksessa ja tuottajana työskentelevä ohjaajan vaimo (Margherita Buy) suunnittelee avioeroa. Elokuvallisia heittoja tulvivan nokkelan dialogin ja tilannekomiikkamaisina kohtauksina etenevän hulluttelun seassa ehditään vetäistä myös mainio laulu- ja tanssinumero.

Timo Kuismin

Italiankielinen, tekstitys englanniksi.

Liput Espoo Cinén verkkosivuilta: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/my-sole-desire

Ikäraja
K-12
Elokuvan kesto
1h 37min
Ohjaus
Nanni Moretti
Käsikirjoitus
Francesca Marciano, Nanni Moretti, Federica Pontremoli
Rooleissa
Nanni Moretti, Margherita Buy, Silvio Orlando, Mathieu Amalric
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.