R&A: Charter

Lue lisää

Viisi uutta pohjoismaista elokuvaa kisaa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta. Kaikki ehdokaselokuvat esitetään tänäkin vuonna Kino Tapiolassa osana Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia – KAIKKI lippuostot R&A:n lipunmyynnistä www.hiff.fi!!!!

Pohjoismaiden merkittävin elokuvapalkinto myönnetään vuosittain yhdelle kansallisten raatien valitsemista viidestä ehdokkaasta. Ruotsin ehdokas on tänä vuonna Charter.

***

Kun ex-mies alkaa käyttäytyä uhkaavasti ja estää Alicea ottamasta yhteyttä lapsiinsa, Alice ostaa äkkilähdön Teneriffalle. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että uimapuvun lisäksi Alice ottaa kellekään kertomatta mukaansa entisen miehen luona asuvat yhteiset lapset – kesken kivuliaan huoltajuuskiistan, jonka Alice pelkää häviävänsä.

Perhelomalla juodaan mocktaileja ja lauletaan karaokea, mutta tunnelma on kireä, sillä Alicesta erossa olleet lapset eivät ole unohtaneet, että perhe hajosi sen jälkeen, kun äiti itse käänsi selkänsä. Viikko Kanarian saarilla on lyhyt aika parsia menneisyyden arpia kokoon.

Ylistetyllä esikoisohjauksellaan Saamelaisveri (R&A 2017) itsensä läpi lyönyt Amanda Kernell tarttuu myös toisessa pitkässä elokuvassaan yhteiskunnallisesti vaiettuun aiheeseen tarkastellessaan sitä, miten olemme tottuneet katsomaan äitiä ja naista, joka ei ole läsnä lastensa elämässä. Ane Dahl Torp tekee upean ja hienovaraisen roolisuorituksen vanhemmuudestaan taistelevan Alicen ahdinkoa ilmentäen.

Täydellisen äidin myyttiä kyseenalaistaessaan Charter ei myöskään kainostele näyttää avioeron raadollisuutta silloin, kun keskenään kiistelevät vanhemmat ajavat lapsensa umpikujaan hoputtaessaan heitä valitsemaan puolensa äidin ja isän välillä.

Suvi Nousiainen / R&A

***

Kaikki tämän vuoden PNEP-ehdokkaat ovat:

– Beware of Children (Barn, ohj. Dag Johan Haugerud, Norja)

– Charter (ohj. Amanda Kernell, Ruotsi)

– Echo (Bergmál, ohj. Rúnar Rúnarsson, Islanti)

– Koirat eivät käytä housuja (ohj. J-P Valkeapää)

– Uncle (Onkel, ohj. Frelle Petersen, Tanska)

Kaikki ehdokaselokuvat esitetään englanninkielisillä tekstityksillä.

350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euroa) arvoisen palkinnon voittaja julkistetaan 27. lokakuuta Reykjavikissa.

Festivaalin verkkosivut, koko ohjelmisto ja liput:
www.hiff.fi

Ikäraja
K-12
Elokuvan kesto
1h 34min
Ohjaus
Amanda Kernell
Käsikirjoitus
Amanda Kernell
Rooleissa
Ane Dahl Torp, Sverrir Gudnason, Eva Melander
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.