Vauvakino: The Last Showgirl

Lue lisää

Vauvakino jatkuu vaikuttavan The Last Showgirlin merkeissä!

”Pamela Anderson häikäisee roolissaan — Gia Coppolan elokuva The Last Showgirl on intiimi kuvaus ammattiylpeydestä, surusta ja valituista perheistä.” ★★★★ / HS

Mikä Vauvakino?

Vauvakino on vauvaystävällinen elokuvanäytös, joka on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille ja hoitajille. Elokuvaesitykset toteutetaan vauvojen kanssa liikkuvien erityistarpeita ajatellen. Vauvakinossa saa ikärajalain mukaan esittää ainoastaan kaikille sallittuja elokuvia, eli elokuvia, jotka eivät sisällä pienille lapsille vahingollista kuvamateriaalia. Elokuvat pyritään myös valikoimaan niin, että juoni on helposti seurattavissa vaikkei ihan koko ajan pystyisikään keskittymään pelkästään elokuvaan.

Näytöksessä on huomioitu pienten lasten kanssa liikkuvien tarpeet. Elokuvan äänenvoimakkuus on säädetty tavallista vaimeammaksi, ja salissa on koko näytöksen ajan himmeä valaistus. Näytösten aikana voi liikkua niin salissa kuin myös salin ja teatteriaulan välillä. Kino Tapiolan sali on esteetön, joten taaperoidenkin liikkuminen salissa on turvallista. Koska myynnissä on vain puolet istumapaikoista, on salissa runsaasti tilaa. Ja jos haluaa, lapsen kanssa voi myös asettua salin lattialle.

Salissa on pöytätaso vaipanvaihtoa varten, ja maito ja vauvanruoka lämpiävät kätevästi teatterikahvion mikroaaltouunilla. Teatterin aulassa on varattu tilaa rattaille ja vaunuille, kantokopan voi ottaa saliin. Halutessaan saliin voi ottaa mukaan myös oman peitteen, omat hoitotuotteet, omat eväät ja muut tarvikkeet. Kino Tapiola avautuu klo 11.30 eli 30min ennen näytöksen alkua.

Vauvakino on tarkoitettu ensisijaisesti alle 2-vuotiaiden lasten kanssa liikkuville vanhemmille, mutta näytökset ovat kuitenkin avoimia kaikille. 

Lue täältä lisää vauvakinoista!

Shelley (Golden Globe ja SAG -ehdokas Pamela Anderson) on ollut Las Vegasin showtyttönä jo yli 30 vuoden ajan, höyheniin ja kristalleihin pukeutunut Sin Cityn viimeisen jäljellä olevan perinteisen esityksen keskipiste. Lava ja naiset, joiden kanssa hän sen jakaa, ovat hänen rakastava, kinasteleva ja paljetein koristeltu perheensä. Kun näyttämömestari Eddie (Dave Bautista, maskuliinisuuden huippu naismeren keskellä) ilmoittaa, että esitys päättyy pysyvästi kahden viikon kuluttua, Shelley ja hänen työkaverinsa joutuvat tekemään päätöksiä tulevaisuudestaan. Tulevaisuus näyttää kovin erilaiselta 50-vuotiaalle kuin parikymppiselle, ja kun ainoa ammattitaitosi on tanssiminen. 

Ikäraja
S
Elokuvan kesto
1h 29min
Ohjaus
Gia Coppola
Käsikirjoitus
Kate Gersten
Rooleissa
Pamela Anderson Brenda Song Kiernan Shipka Dave Bautista Jamie Lee Curtis Billie Lourd
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.