Vortex

Lue lisää

”Vortex on herkkä ja kaunis elokuva kauhusta kuoleman edessä — kuin oivallus olemassaolon rajallisuudesta olisi estetisoitu elokuvan muotoon.” ★★★★★ / Kalle Kinnunen, Suomen Kuvalehti

Pariisissa kodikkaassa, ajan patinoimassa kattohuoneistossa asustavat psykiatri (Françoise Lebrun) ja elokuvakriitikko (Dario Argento) saavuttavat rauhallisessa yhteiselossaan pysäyttävän virstanpylvään. Kun naisen mieli alkaa äkkiarvaamatta rapistua, myös elämänkumppanin on ennen pitkää pakko myöntää heidän suhteessaan siirrytyn täysin uuteen vaiheeseen. Muutos on vääjäämätöntä, kun sille ei enää voi kääntää selkäänsä.

Anthony Hopkinsille Oscar-voiton tuoneen Isä-elokuvan jalanjäljissä kulkeva Vortex on syvältä koskettava elokuva aiheesta, joka liittyy väistämättä meistä jokaiseen. Iän karttuminen ja sen mukanaan tuomat haasteet saavat pysäyttävällä tavalla tunteisiin vetoavan käsittelyn Cannes-voittaja Gaspar Noélta (mm. Climax, Enter the Void), joka kuuluu eurooppalaisen nykyelokuvan mestareiden kapeimpaan kärkeen. Myös Vortexin maailmanvalloitus alkoi maailman arvostetuimman elokuvatapahtuman Cannesin festivaalin virallisesta ohjelmistosta.

Perinpohjaisesti vaikuttavissa pääosarooleissa loistavat kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan huikean uran tehnyt ranskalaisen elokuvan ikoni Françoise Lebrun ja elokuvaohjaajanakin tunnettu italialaislegenda Dario Argento.

”Tunteellinen ja koskettava” – Juho Typpö, Helsingin Sanomat

”5/5 — Brutally insightful” – Peter Bradshaw, The Guardian

”You haven’t seen anything quite like it” – Todd McCarthy, Deadline

”Relentlessly powerful piece of filmmaking” – Wendy Ide, The Observer

”Merciless but affecting” – Pat Brown, Slant Magazine

 

Ikäraja
K-12
Elokuvan kesto
2h 22min
Ohjaus
Gaspar Noé
Käsikirjoitus
Gaspar Noé
Rooleissa
Dario Argento, Françoise Lebrun, Alex Lutz, Kylian Dheret, Corinne Bruand, Kamel Benchemekh, Nathalie Roubaud
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.