70 on vain numero

Lue lisää

Rajoitukset ovat poistuneet! Ruuhkan välttämiseksi istumapaikkakarttamme muodostaa kuitenkin vielä automaattisesti yhden penkin turvavälin seurueiden väliin.


”Hannele Lauri on iskelmädiivana mehukkaan ylimielinen, mutta myös inhimillisen haavoittuva – 70 on vain numero hykerryttää ja koskettaa” HS

”Elokuva on taattua Vuoksenmaata – se yhdistää komediaa vakavampaan sanomaan onnistuen siinä hienosti.” ★★★★ Episodi

70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan uusi komedia, jonka pääroolissa iskelmätähti Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri.

Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään. Seija tapaa biisinkirjoitusileirillä Laurin (Mikko Nousiainen) ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin – ja kestettävä sen seuraukset.

Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä.

Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa kertoo elokuvansa valloittavasta päähenkilöstä: ”Seija Kuula on megatähti, iskelmäkuningatar potenssiin kaksi. Seija on tottunut siihen, että maailma tottelee häntä ja hänellä on keinonsa saada se taipumaan tahtoonsa. Kun suorapuheisen Seijan elämässä tapahtuu jotain, se päätyy takuuvarmasti otsikoihin. Seksikäs, itsevarma ja karismaattinen olemus saa kanssaihmiset lumoutumaan, mutta se millainen Seija on julkisivunsa takana oikeasti, paljastuu elokuvassa.”

Ikäraja
K-12
Elokuvan kesto
1h 42min
Kieli
Suomi
Ohjaus
Johanna Vuoksenmaa
Käsikirjoitus
Johanna Vuoksenmaa
Rooleissa
Hannele Lauri, Mikko Nousiainen, Marja Packalén, Misa Palander
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

Osta liput

Elokuva: 70 on vain numero
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Valitse istumapaikkasi salikartasta! Salikartan yläosasta löytyvät kahdenistuttavat K18-anniskeluloossit pieneen lisähintaan. » Tietoa salianniskelusta
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.