Balladi valkoisesta lehmästä

Lue lisää

”Iranilainen uutuus­elokuva pureutuu terävästi maan yhteis­kunnallisiin epäkohtiin ja naisen asemaan — IRANISSA vahditaan tarkkaan, mitä ja miten elokuvissa maan oloista sanotaan. Sensuuri on tiukkaa, mutta silti maailmalle pääsee iranilaisia elokuvia, joissa on mukana yllättävänkin terävää yhteiskuntakritiikkiä. ” ★★★★ HS

Minan elämä kääntyy ylösalaisin, kun hän kuulee, että hänen teloitettu puolisonsa olikin ollut syytön rikokseen, josta mies tuomittiin. Viranomaiset pahoittelevat virhettä ja tarjoavat rahallista korvausta, mutta mikä olisikaan riittävä korvaus menetetystä puolisosta, lapsen isästä, yhdestä varastetusta elämästä? Aivan kuin suunnattomassa surussa ja järkytyksessä ei jo olisi riittävästi kannettavaa, Mina tulee myös yhteiskunnassa heikommaksi, sillä leskenä hänellä on vähemmän valtaa kuin koskaan. Hänet on pian potkittu töistä, häädetty asunnosta ja painostettu naimaan tyrkky lankomies. Mina itse aloittaa hiljaisen taistelunsa kyynistä virkakoneistoa vastaan ja tekee sen itsensä ja tyttärensä vuoksi, oikeudentuntonsa ohjaamana.

BALLADI VALKOISESTA LEHMÄSTÄ on koskettava katsaus iranilaiseen naisen elämään ja puheenvuoro oikeudenmukaisuuden puolesta.

Ikäraja
K-12
Elokuvan kesto
1h 45min
Kieli
OV
Tekstitys
Suomi/Ruotsi
Ohjaus
Maryam Moghadam ja Behtash Sanaeeha
Käsikirjoitus
Mehrdad Kouroshniya, Maryam Moghadam ja Behtash Sanaeeha
Rooleissa
Maryam Moghadam, Alireza Sani Far, Pouria Rahimi Sam, Pouria Rahimi Sam
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

Osta liput

Elokuva: Balladi valkoisesta lehmästä
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Valitse istumapaikkasi salikartasta! Salikartan yläosasta löytyvät kahdenistuttavat K18-anniskeluloossit pieneen lisähintaan. » Tietoa salianniskelusta
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.