Espoo Ciné: Dreams

Lue lisää

Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun voittaja.

Kaikilla meistä on varmasti ollut teini-ikäisenä ensi-ihastus, josta emme ole halunneet kertoa kenellekään. Johannelle se sattuu olemaan hänen ranskanopettajansa Johanna. Johanne purkaa tätä kokemustaan päiväkirjaansa, jonka hän päätyy näyttämään isoäidilleen. Valitettavasti Johannen päiväkirja on niin hyvin kirjoitettu, että hänen perheensä haluaisi julkaista sen kirjana kaikille luettavaksi.

Dreams on ohjaaja Dag Johan Haugerudin Oslo-trilogian toinen osa, joka käsittelee ihmissuhteita ja seksuaalisuutta. Keskiöön nousevat sukupolvien eroavat näkemykset siitä, mitä tarkoittaa olla nainen ja kuulua sukupuolivähemmistöön. Johannen sukulaiset haluaisivat julkaista päiväkirjan, jotta hän voisi toimia esimerkkinä muille nuorille. Johanne itse ei kuitenkaan halua olla mikään esimerkki, vaan elää elämäänsä.

Elokuvan kevyt konflikti syntyykin tästä. Moni nuori katsoja voi varmasti nähdä itsensä tilanteessa, jossa sukulaiset odottavat sinulta jotain, mitä pitäisi olla. Tärkeintä olisi kuitenkin olla ensin oma itsensä, eikä esimerkki muille.

Juho Lipponen

Norjankielinen, tekstitys englanniksi.

Liput Espoo Cinén verkkosivuilta: https://espoocine.fi/ohjelmisto/naytokset/elokuva/appXAzpYEEFnmg20J%3Atbl3ERifl3tqREFm8/reciW2fv0tNcsphZB/dreams

Ikäraja
S
Elokuvan kesto
1h 51min
Kieli
OV
Tekstitys
Englanti
Ohjaus
Dag Johan Haugerud
Käsikirjoitus
Dag Johan Haugerud
Rooleissa
Ella Øverbye, Selome Emnetu, Ane Dahl Torp, Anne Marit Jacobsen
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.
Valitse istumapaikkasi salikartasta! Salin pöydät on merkitty ympyröillä. Saliuudistuksemme myötä anniskelu on nyt sallittu kaikissa näytöksissämme.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä tai tilaa herkut paikallesi ennakkoon pe&la -iltanäytöksiin!
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.