K18-anniskelunäytös: Ammonite

Lue lisää

AVI:n ohjeistuksen mukaan turvavälin tulee olla 2 m (eli 3 penkkiä) seurueiden välillä, minkä lisäksi joka toinen rivi on poistettu käytöstä. Lippuja on siis myynnissä vain 40 per näytös, joten lippujen varausmahdollisuus on edelleen pois käytöstä.

Mary Anning (Kate Winslet) on ansioitunut, mutta vaille arvostusta jäänyt fossiilien keräilijä 1800-luvun Englannin etelärannikolla. Hän on jo tehnyt uransa suurimmat löydöt ja keskittyy keräilemään turisteille elättääkseen itsensä ja sairaan äitinsä. Kun varakas vierailija haluaa vaimonsa Charlotte Murchisonin (Saoirse Ronan) Maryn oppiin, ei hänellä ole varaa kieltäytyä. Ylpeä ja työnsä vakavasti ottava Mary ottaa aluksi yhteen uuden oppilaansa kanssa, mutta täysin erilaisista lähtökohdista olevien naisten välille syntyy ennen pitkää vahva side.

”Winslet on ylittämätön Maryna. Hän tekee roolinsa lähes kokonaan katseillaan ja kehonkielellään, tavalla, joka ei anna tilaa virheille. Ja niitähän Winslet ei tee.
— Ammonite on brittiläistä epookkidraamaa parhaimmillaan ja vivahteikkaammillaan. Se on myös osoitus siitä, kuinka minimalismi tuottaa oikeissa käsissä rikkaita tuloksia.”
★★★★ HS

Elokuvan alkuperäinen ikäraja on K16.

Anniskelun takia näytös on kielletty alle 18-vuotiailta
Elokuvan kesto
2h 0min
Kieli
Englanti
Tekstitys
Suomi/Ruotsi
Ohjaus
Francis Lee
Käsikirjoitus
Francis Lee
Rooleissa
Sarah White (Museum Cleaning Woman), Liam Thomas (Museum Workman), Sam Parks (Curator), Kate Winslet (Mary Anning), Gemma Jones (Molly Anning), Fiona Shaw (Elizabeth Philpot), Claire Rushbrook (Eleanor Butters), Alec Secareanu (Dr. Lieberson), James McArdle (Roderick Murchison), Saoirse Ronan (Charlotte Murchison)
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

Osta liput

Elokuva: K18-anniskelunäytös: Ammonite
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.