Sankari

Lue lisää

Rajoitukset ovat poistuneet! Ruuhkan välttämiseksi istumapaikkakarttamme muodostaa kuitenkin vielä automaattisesti yhden penkin turvavälin seurueiden väliin.


”Oscar-voittajan uusi elokuva näyttää someajan hurjan syklin, jossa sankareita nostetaan ja tuhotaan päivittäin. Valkokankaille nyt saapuva iranilainen Sankari-elokuva jakoi viime vuonna Cannesin kakkospalkinnon yhdessä suomalaiselokuva Hytti nro 6:n kanssa.” ★★★★ HS

Cannesin Grand Prix -voittaja! Rahim on vankilassa maksamattoman velan takia. Kun suunnitelma velan kuittaamiseksi menee pieleen, saa hän yllättäen julkisuutta. Yrittäessään palauttaa oman ja perheensä maineen, on hänen oikaistava väärinkäsitys, joka on pahasti riistäytynyt käsistä. Sankarin on käsikirjoittanut ja ohjannut kaksinkertainen Oscar-voittaja Asghar Farhadi (Nader ja Simin: ero, Menneisyys).

 

”Ohjaaja ja käsikirjoittaja on Asghar Farhadi, nykyelokuvan yksi arvostetuimmista tarinankertojista. Iranilaisohjaajan kansainvälinen maine paalutettiin kymmenen vuotta sitten elokuvalla Nader ja Simin: Ero. Avioerodraama nimittäin voitti parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin.
Toinen Oscar napsahti vuonna 2017 samassa sarjassa. Tuolloin Farhadilla oli valmiina Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema -näytelmän innoittama valmistunut elokuvadraama The Salesman.
MYÖS uutuus pörhältää maailmalta Suomeen maineenliepeet väkevästi liehuen. Cannesissa Sankari oli elokuva, joka jakoi arvostetun festivaalin kakkospalkinnon yhdessä suomalaiselokuva Hytti nro 6:n kanssa.
Sankari pääsi tämän vuoden Oscar-kisassa niin sanotulle shortlistille, mutta ei lopullisten viiden ei-englanninkielisen eli kansainvälisen ehdokaselokuvan joukkoon. Sama kohtalo oli Hytti nro 6:lla.
– Farhadin vahvuudet kertojana ovat esillä myös uutuudessa. On moniulotteinen tarina ja tarkasti mietitty juoni sen kertomiseen; on vahvoja hahmoja omine vaikuttimineen; on yhteiskunnan läpileikkaus sekä kaiken ytimessä moraalipohdintaa valinnoista ja mahdollisuuksista.” ★★★★ HS

Ikäraja
K-7
Elokuvan kesto
2h 7min
Kieli
OV
Tekstitys
Suomi/Ruotsi
Ohjaus
Asghar Farhadi
Käsikirjoitus
Asghar Farhadi
Rooleissa
Amir Jadidi, Mohsen Tanabandeh, Fereshteh Orafaiy
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.

Osta liput

Elokuva: Sankari
Liput ostettavissa tästä tai teatterilta (ei varauksia)
Valitse istumapaikkasi salikartasta! Salin pöydät on merkitty ympyröillä. Saliuudistuksemme myötä anniskelu on nyt sallittu kaikissa näytöksissämme.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.