Espoo Ciné: Bodom Blue Moon -yönäytös

Lue lisää

Bodom Blue Moon -yönäytös 26.–27.8. Kino Tapiolassa!

Viime vuoden yönäytös saa jatkoa! Tänä vuonna juhlitaan Children of Bodomin Hate Crew Deathroll -levyä, jonka julkaisusta tulee tänä vuonna 20 vuotta.

Yön ohjelman aloittaa paneelikeskustelu, jonka moderaattorina toimii legendaarinen rock-toimittaja Klaus Flaming. Puhujina kuullaan yhtyeen jäseniä Henkka Seppälää, Janne Wirmania, Jaska Raatikaista, yhtyeen entistä kitaristia Alexander Kuoppalaa sekä levyn äänittänyttä Anssi Kippoa Astia-studiolta.

Näytöksessä esitetään YLEn taltioimat Children of Bodomin keikat Tuskassa vuonna 2003 ja Nosturissa vuonna 2007. Lisäksi yön aikana nähdään yksi bändin lempielokuvista, Miloš Formanin Amadeus.

Yhtyeen jäsenet Henkka, Janne ja Jaska kommentoivat uudentyyppistä yhteistyötä: “On kunnia olla osana Espoo Cinén ohjelmaa vuonna 2023. Mieletöntä, että Bodom näkyy ja kuuluu vuonna 2023, Tapiolassa, kivenheiton päässä sieltä mistä koko homma alkoi 30 vuotta aiemmin. Tervetuloa koko yön kestävään näytökseen, Bodomin hengessä, juhlistaen Hate Crew Deathrollin kaksikymppisiä!”

Yön aikataulu

klo 00 keskustelu
klo 1:45 Tuskan keikkataltiointi vuodelta 2003
klo 2:40 Amadeus
klo 5:30 Nosturin keikkataltiointi vuodelta 2005

Liput 50e, lipunmyynti alkaa perjantaina 14.7. klo 12 osoitteessa https://boxoffice.espoocine.fi

Yönäytös on sallittu yli 18-vuotiaille. Kino Tapiolan baari palvelee asiakkaita klo 2 asti.

Ennen tapahtumaa Kino Tapiolassa on klo: 21:00 viralliset pre-partyt Bodom Bar & Saunassa jossa näytetään vuoden 2014 Ruisrockin keikka.

Liput myynnissä Espoo Cinén verkkosivuilla: https://espoocine.fi/fi/uutiset/bodom-blue-moon-yonaytos-26-27-8-kino-tapiolassa

AMADEUS

Ajaton tarina luottamuksesta, kateudesta ja lahjakkuudesta. 1700-luvun Wienin hovissa luonnonlahjakkuus Mozart ja hovin virkasäveltäjä Salieri kohtaavat ikimuistoisin seurauksin. Historiasta inspiraationsa ottava tarina kertoo Mozartin raketinomaisesta noususta kohti musiikkimaailman huippua, hovin aiemman hovisäveltäjän Salierin seuratessa vieressä. Mozartin musiikki on ”kuin jumalilta tullutta”, mutta hänen käytöksensä saa monien kulmakarvat nousemaan Wienin hienostopiireissä.

Salieri kokee järkytyksen ja ihailun sekaisia tunteita Mozartin kyvyistä alkaen epätoivoisesti tavoitella Mozartin lahjakkuuden tasoa. Mozartin mestariteokset, muistettavimmin sielunmessu Requiem, soivat läpi elokuvan luoden kauniin taustan kahden mestarin kilvoittelulle.

Tämä ajaton mestariteos, joka voitti kahdeksan Oscar-palkintoa, on elokuva, jonka jokaisen elokuvan ystävän tulisi nähdä ainakin kerran elämässään.

Muru Vähänikkilä

Englannin-, italian-, latinan- ja saksankielinen, tekstitys suomeksi.

Liput Espoo Cinén verkkosivuilta: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/amadeus

Ikäraja
K-12
Elokuvan kesto
6h 31min
Ohjaus
Miloš Forman
Käsikirjoitus
Peter Shaffer
Rooleissa
F.Murray Abraham, Tom Hulce, Elizabeth Berridge
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä tiistai-aamupäivään mennessä esitysviikko kerrallaan. Esitysviikko on elokuvien ensi-iltaperjantaista torstaihin.