Tyttöjen koripallojoukkue kiistellyn valmentajansa vetämänä ajautuu konfliktiin lajiliiton kanssa, kun heitä ei päästetä pelaamaan poikia vastaan. Suurten tunteiden islantilaiselokuva TYTÖT – PIDETÄÄN PALLO! johdattaa pohtimaan valmennuksen, urheilun tasa-arvon, mutta myös kasvatuksen vaikeita kysymyksiä.
Parhaissa urheiluelokuvissa ei ole väliä millä sarjatasolla pelataan tai millaisista rahasummista puhutaan. Kyse on tunteista, joita syvempiä ei olekaan: voittamisen puhtaasta hurmiosta ja tappion musertavista kyynelistä.
Guðjón Ragnarssonin ohjaamassa islantilaiselokuvassa Tytöt- pidetään pallo! pelataan esiteini-ikäisten tyttöjen koripalloa maassa, jossa naiskoripalloilu ylipäänsä on vasta hiljattain ollut nousussa. Mutta panoksena peleissä on sukupuolten tasa-arvo kansallisesti koko lajin piirissä.
Brynjar Karl Sigurðsson on eräänlainen valmentajan arkkityyppi: kova, mutta oikeudenmukainen, tunteella pelejä elävä ja lajilleen täysin omistautunut. Kun hänen seuransa ei hyväksynyt alle 10-vuotiaiden lasten jakamista kunnianhimoisuuden mukaan, hän vaihtoi joukkuetta.
Koripalloa hengittävä Sigurðsson näkee itsensä kasvattajana: lajissa kehittyminen auttaa tyttöjä myös elämässä. Elokuva antaa paljon tilaa tyttöjen omille näkemyksille ja moni heistä puhuukin voimautumisesta sekä lisääntyneestä uskalluksesta. Toisaalta kyyneleiltä treeneissä ei säästytä ja Sigurðssonin huutaminen, kiroilu ja ehdottomuus aiheuttavat skismaa joissain vanhemmissa.
Lopulta tilanne eskaloituu konfliktiin lajiliiton kanssa, kun Sigurðsson ja hänelle uskollinen joukkue vaativat pääsyä poikien sarjaan. Kenen äänellä on väliä ja kuinka pitkällä sukupuolten tasa-arvo lopulta on?
Nuorten valmennus on ollut otsikoissa Suomessakin. Tytöt- pidetään pallo! johdattaa pohtimaan vaikeitakin kysymyksiä valmennuskeinoista ja aikuisten vastuusta. Se muistuttaa myös, että lapsia koskevissa kysymyksissä ei saa unohtaa lasten omaa ääntä.
OHJAAJAN SANAT
Tytöt- pidetään pallo! on elokuva ihmisistä, jotka yrittävät saada aikaan muutosta. Haluan elokuvallani kertoa, mihin lapset pystyvät. Tämän tarinan kertojia ovat urheat ja innoittavat tytöt vanhempineen. He kertovat meille, miten joukkueen valmentaja Brynjarin opetukset ovat heihin vaikuttaneet. Näemme hänen valmennustyylinsä intensiteetin ja syvyyden, mutta myös matkan varrella kohdatut haasteet.
Olen aina pitänyt tuskallisena katsella lasten vaikeuksia, mutta kun tutustuin näihin tyttöihin, aloin ajatella asiaa eri kantilta. Nähtyäni kuinka huikean vahvaluonteisia tytöt olivat, päätin ryhtyä kuvaamaan heitä. Kuvasin heitä neljän vuoden ajan, ja näin tyttöjen kehityksen. Tänä aikana saavutin tyttöjen luottamuksen.
Vuosien aikana kuvattu materiaali kuvaa tyttöjen harjoituksia, kokouksia ja turnauksia ja myös haastatteluja ja tyttöjen keskinäisiä juttutuokioita.
Toivon elokuvani rohkaisevan lapsia ja nuoria löytämään kykynsä ja muovaamaan omaa tulevaisuuttaan. Tyttöjen rinnalla katsoja voi kokea järkytystä, naurua, motivaatiota ja ennen kaikkea halua ottaa itsekin kantaa ja kehittää mielipiteitä. Elokuvan tyttöjen kehitystä ja voimaantumista kuvaava tarinani päätyy pohtimaan tasa-arvoa yleensä ja urheilun tasa-arvoa erityisesti.
Tämä on elokuva voimaantumisesta.
-Guðjón ’Jonni’ Ragnarsson
