Toivotamme tervetulleeksi autismikirjon ja muut erityislapset perheineen katsomaan odotettua Supermarsu 2 -elokuvan ennakkonäytöstä! Elokuvassa on suomenkielinen kuvaileva tekstitys.
Näytös sopii kaikille lapsille, joita kovat äänet ja elokuvateatterin pimeys saattavat jännittää. Elokuva esitetään tavallista maltillisemmalla äänenvoimakkuudella, eikä salia pimennetä täysin. Katsomossa saa liikehtiä ja eläytyä, eikä lipunmyynnissä kysellä diagnooseja. Näytös sopiikin autismikirjon ja muiden erityislapsien lisäksi esimerkiksi pienen lapsen ensimmäiseksi elokuvakokemukseksi.
Kino Tapiola on esteetön.
Lue lisää saavutettavuudesta Kino Tapiolassa: www.kinotapiola.fi/tietoa-kavijalle/saavutettavuus
Avustajalipun saa soittamalla teatterille etukäteen teatterin aukioloaikojen puitteissa. Avustajan ja avustettavan lippu kannattaa pyytää samaan aikaan, jotta kävijät saavat vierekkäiset istumapaikat. Lipuista lähetetään maksulinkki sähköpostiin (avustajalippu on toki 0 €), jonka maksettuaan asiakas saa molemmat liput sähköpostiinsa. Avustajalipun saa myös kassalta tai ottamalla yhteyden lomakkeella. Huomaathan, että sähköposti- tai lomakeyhteydenottoihin vastataan virka-aikana.
Teatteriin ja tunnelmaan pääsee rauhassa tutustumaan jo klo 13 näytöspäivänä.
Näytös järjestetään yhteistyössä Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n ja Autismiyhdistys PAUT ry:n kanssa.
Elokuvassa Supermarsun on pelastettava mehiläiset, jotta se voi pelastaa maailman. Pelastaakseen mehiläiset sen on pelastettava koulun pahin kiusaaja. Elokuva tarttuu tärkeisiin yhteiskunnallisiin ja ekologisiin aiheisiin helposti ymmärrettävällä ja humoristisella tavalla.
