”Prinsessa Pikkiriikissä aikuiset ovat tylsiä ja lasten mielikuvitus rautaa — Lauri Maijalan ohjaama elokuva on ylistys mielikuvitukselle ja majan rakentamiselle ajassa, jossa myös lastenelokuvat ovat täynnä vauhtia ja vaaroja.” ★★★★ HS
Kun Prinsessa Pikkiriikki saa kuulla, että äidin sisuskaluissa asusteleva pikkuveli aikoo pian muuttaa Pikkiriikin huoneeseen, hänelle riittää. Hän saa Rouva Jenssenintädiltä idean ja taikoo määräilevät aikuiset Himpskattiin taikakoiransa Makkaran avulla.
Naapuriin juuri muuttanut Prinsessa Pöjöläinen tietää missä unelmien prinsessalinna sijaitsee ja kun vanhemmat eivät ole estämässä, he lähtevät yhteistuumin seikkailuun. Matkaan tulee kuitenkin mutkia, kun prinsessat päätyvät markkinoille, joilla nautitaan pomppulinnasta, etsitään kadonnutta Makkaraa ja osallistutaan vedonlyöntikilpailuun. Pääprinsessuuuskin aiheuttaa päänvaivaa ja Pikkiriikin on lopulta katsottava asioita myös vasemmasta näkökulmasta.
