Kinds of Kindness (K18-anniskelunäytös)

Lue lisää

”Poor Thingsin ohjaajan uutuus on jälleen absurdi taidonnäyte — Yhteisiä teemoja voi kaivaa esiin. Miten ihmiset käyttävät valtaa toisiinsa? Mitä on vapaus, mitä sillä voi tehdä? Entä nimeenkin nostettu ystävällisyys? — Kinds of Kindness on elokuva, jota pikemminkin tuijottaa kuin katselee. Silti ympyrä sulkeutuu nätisti. Lopussa palataan mieheen, jonka nimikirjaimet ovat RMF.” ★★★★ / HS

KINDS OF KINDNESS on kolmesta osasta rakentuva tarina, joka kertoo miehestä, jolla ei ole valinnanvapautta mutta joka haluaisi kuitenkin hallita itse omaa elämäänsä; poliisista, joka havahtuu siihen, että hänen merelle kadonnut vaimonsa palaa takaisin täysin muuttuneena; ja naisesta, joka on päättänyt löytää erään erityiskykyjä omaavan ihmisen, josta on tuleva suuri hengellinen johtaja. Elokuva on valittu Cannesin 77. elokuvajuhlien kilpasarjaan.

Searchlight Pictures esittää elokuvan KINDS OF KINDNESS, jonka on ohjannut Yorgos Lanthimos. Pääosissa nähdään Emma Stone sekä Jesse Plemons, Willem Dafoe ja Margaret Qualley.

Alkuperäiskäsikirjoituksesta vastaavat Lanthimos ja Efthimis Filippou jo viidennessä yhteisessä elokuvassaan (The Lobster, The Killing Of A Sacred Deer, Kulmahammas, Álpeis).

Elokuvan alkuperäinen ikäraja on 16.

Anniskelun takia näytös on kielletty alle 18-vuotiailta
Elokuvan kesto
2h 44min
Kieli
Englanti
Tekstitys
Suomi/Ruotsi
Ohjaus
Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus
Yorgos Lanthimos ja Efthimis Filippou
Rooleissa
Emma Stone, Jesse Plemons, Willem Dafoe, Margaret Qualley, Hong Chau, Joe Alwyn, Mamoudou Athie ja Hunter Schafer
Nautiskele Kinobaarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan yleensä maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

Osta liput

Elokuva: Kinds of Kindness (K18-anniskelunäytös)
Liput ostettavissa tästä tai teatterilta (ei varauksia)