Kino Tapiolan tulevaisuudesta

Tämä jäänee viimeiseksi lausunnokseni jonka julkaisen vielä ikään kuin Kino Tapiolan nimissä. Tätä kirjoittaessani on huhtikuu 2009 ja kevät alkaa olemaan parhaimmillaan. Aika tuntuu sopivalta jonkinlaiselle lopulliselle tilinteolle ja irtipäästämiselle.

Kino Tapiola Oy ajautui konkurssiin joulukuussa 2008 toimittuaan vasta vähän reilun vuoden ajan. Taloudellinen tilanteemme oli kyllä tiukka, mutta kamelin selän katkaisi kuitenkin salin katon maalipinnan irtoaminen — ja ennen kaikkea sen takaa esiin tullut asbestipitoinen eristeaine.

Asbestiongelman pysäytettyä toimintamme rahantulomme loppui kokonaan. Olimme muutenkin taloudellisesti tiukoilla, emmekä onnistuneet järjestämään hätärahoitusta mistään. Kengännauhabudjetilla ja pitkälti vapaaehtoisvoimin toiminut projekti kaatui lopulta myöhässä olleisiin eläkevakuutusmaksuihin, joiden takia eläkevakuutusyhtiö Varma haki Kino Tapiola Oy:n konkurssiin. Konkurssipäätös tuli Espoon käräjäoikeudelta 11. joulukuuta 2008.

Espoon kaupunki on kuitenkin jatkamassa Kino Tapiolan toimintaa. Teatteri tullaan remontoimaan ja sen toiminnasta vastaa jatkossa Espoo Ciné. Kino Tapiolan kotisivut säilyvät tässä samassa osoitteessa www.kinotapiola.fi. Tilanteen käytännön tason asiat ovat vielä hyvin pitkälti auki, joten lisätietoja kannattaa seurailla Länsiväylästä ja täältä kotisivuilta käsin.

Vielä kerran: tuhannet kiitokset kaikille teille, jotka osallistuitte Kino Tapiolan toiminnan pyörittämiseen tavalla tai toisella, ja nöyrät pahoitteluni kaikille joiden saatavat jäivät saamatta. Kiitos teille kaikille!

Helsingissä 20. 4. 2009,

Jyri Hovila

jyri@kinotapiola.fi

Lopputekstit

Espoon käräjäoikeus asetti Kino Tapiola Oy:n konkurssiin 11. joulukuuta 2008.

Kenellekään Kino Tapiolan tilannetta kuluneen vuoden aikana seuranneelle tämä ei varmasti tule yllätyksenä. Ja saamastani palautteesta päätellen tämä ikävä käänne surettaa ja harmittaa monia muitakin kuin itseäni.

Taloutemme oli hyvin tiukoilla jo keväällä 2008, mutta suunta oli voimakkaasti positiivinen; koko syksy oltiin sovittu täyteen erilaisia tapahtumia ja yhteistyösopimuksia, jotka olisivat laskujemme mukaan vieneet talouden plussan puolelle alle vuodessa. Olisimme hyvin todennäköisesti pystyneet maksamaan kevään aikana kertyneet velat pois ja saamaan Kino Tapiolan jaloilleen -- ehkä huterasti, mutta jaloilleen yhtä kaikki.

Kamelin selän kuitenkin katkaisi elokuussa tapahtunut salin katon maalipinnan irtoaminen. Maalipinnan takaa esiin tullut asbestipitoinen akustointiaine lopetti toimintamme heti ja kokonaan -- vain päivää ennen Espoo Cinén alkua. Siitä lähtien olemme yrittäneet sinnitellä ja keksiä epätoivoisesti keinoa saada Kino Tapiola Oy pysymään tolpillaan siihen asti, että toiminta voisi jatkua. Kiinteistön omistava Tapiolan Lämpö aloitti salin remontoimisen heti, mutta keskeytti sen kun kustannusarvio alkoi nousemaan liian korkeaksi. Meillä ei ole ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa remontin edistymiseen eikä mitään tietoa koska toimintamme voisi päästä jatkumaan. Koska toiminnan jatkumisesta ei ollut takeita, emme pystyneet tarttumaan ainoaan tarjolla olleeseen hätärahoitusratkaisuun.

Lopulta emme voineet enää muuta kuin odottaa ja toivoa parasta. Odotus päättyi käräjäoikeuden konkurssipäätökseen.

Yksi erityisen älytön piirre tässä nimenomaisessa konkurssissa on se, että se ei hyödytä ketään. Realisoitava omaisuutemme muodostuu kassakoneesta, myyntitiskistä, vuotavasta astianpesukoneesta, Ikean kahvikupeista ja muutamista muista yhtä arvokkaista käyttöesineistä. Kuten jo mainitsin: jos toimintamme olisi voinut jatkua, olisimme hyvin todennäköisesti saaneet maksettua kaikki velkamme pois kohtuullisen ajan sisällä. Nyt kukaan ei tule saamaan mitään, ja Kino Tapiolan tulevaisuus on taas vaakalaudalla. Oikeus ehkä toteutuu, mutta onko siitä kenellekään mitään iloa tai hyötyä?

Lyhyt katsaus lähihistoriaan

Tutustuin Kino Tapiolaan vuonna 1998 jolloin muutin ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudulle. Ensimmäinen työpaikkani oli Otaniemessä toimiva IT-ylläpitoyritys, joka järjesti minulle työsuhdeasunnon Menninkäisentieltä -- täsmälleen Kino Tapiolaa vastapäätä. Olen aina rakastanut elokuvia ja tietysti vanhoja elokuvateattereita. Olen kotoisin Tampereen lähistöltä, ja tenavana ehdoton suosikkini oli suorastaan hysteerisen upea ja kaunis Kinopalatsi. Se oli myös ensimmäinen edesmennyt elokuvateatteri jonka poismenoa muistan surreeni. Niinpä olin tietysti heti kiinnostunut päälle päin rämän näköisestä mutta ihanan tunnelmallisesta pikku teatterista.

Hyvästä työpaikasta huolimatta rahasta oli pulaa. Niinpä keksin kysyä Kino Tapiolan omistajalta, voisinko päästä katsomaan leffoja jonkinlaista työtä vastaan -- lähinnä olin ajatellut lattioiden luuttuamista. Silloinen omistaja Peter Puisto sattui juuri itse olemaan pyörittämässä illan elokuvaa, ja alle varttitunnissa havaitsin olevani päätymässä osa-aikaiseksi koneenkäyttäjäksi. Rakastuin Kino Tapiolaan oitis; sen ainutlaatuiseen tunnelmaan, upeaan saliin -- ja tietysti ikivanhaan projektoriin, joka on elävä todiste siitä, että joskus muinoin ihmiskunta on todella osannut tehdä koneita jotka sekä toimivat, että kestävät kirjaimellisesti sukupolvelta toiselle. Tätä herkkua jatkui muutamia vuosia, joiden aikana ehdin moneen kertaan huolehtia Kino Tapiolan jo tuolloin hyvin epävarmalta näyttänyttä kohtaloa.

Joulun 2006 paikkeilla Peter Puisto otti pitkästä aikaa yhteyttä ja kertoi Bio-Jasekan olevan laittamassa pillejä pussiin Kino Tapiolan osalta, vuosia jatkuneen selviytymistaistelun jälkeen. Alle varttitunnissa havaitsin olevani päätymässä teatterinjohtajaksi.

Kesällä 2007 löysin itseni jälleen Espoosta. Lisäksi löysin aivan odottamatta joukon vanhoja ystäviä, jotka olivat hyvin innokkaita lähtemään mukaan Kino Tapiolan toiminnan jatkamiseen. Lähdimme liikkeelle aivan mahdottomassa kiireessä ja täysin tyhjin taskuin, mutta kuin ihmeen kaupalla Kino Tapiola avasi kuin avasikin ovensa elokuussa 2007.

Ehkä kaikkein suurin ihme oli, että saimme toteutettua pienen remontin teatterin aulassa ja saliin johtavassa käytävässä. Tarkoituksenamme oli saada elvytettyä Kino Tapiolan alkuperäinen avaruus ja valoisuus, joka oli kärsinyt jonkin verran parikymmentä vuotta aiemmin tehtyjen uudistusten yhteydessä. Mielestäni tässä tavoitteessa onnistuttiin yllättävän hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon miten olemattomilla resursseilla kaikki tapahtui.

Alkuvaiheessa kaikki mahdollinen maksettiin pienen pankkilainan turvin; osakeyhtiön perustaminen, kaikkien tarvittavien lupamaksujen sun muiden hankkiminen, kahvion uudet kalusteet, remonttitarpeet, maalit, sähkö- ja putkimiehet -- kaikki. Koska rahaa oli vain aivan välttämättömiin hankintoihin, remontti tapahtui kokonaan pienen mutta täydellisesti asialleen antautuneen vapaaehtoisjoukon voimin. Osa talkooväestä muutti remontin ajaksi Espooseen eri puolilta Suomea. Osa asui teatterissa, muut majoitettiin tilapäisenä tukikohtana toimineen kommuunikämppämme nurkkiin. Kukaan ei saanut työstään muuta korvausta kuin ruokaa, majoituksen ja rättiväsynyttä seuraa. Tämä ei kuitenkaan haitannut menoa. Ja kuten sanottu, ihme tapahtui ja Kino Tapiolan toiminta pääsi jatkumaan vielä hetken aikaa.

Meillä oli suoranainen runsaudenpula Kino Tapiolaa koskevista kehitysideoista; alusta asti suunnitelmissa oli järjestää ainakin erilaisia teemailtoja, valtavirrasta poikkeavaa elokuvatarjontaa, konsertteja ja kaikkea muuta mahdollista. Ensimmäinen toteutunut suunnitelma oli "uhrata" Kino Tapiola kokonaan Espoo Cinén käyttöön koko festareiden keston ajaksi. Veto osoittautui suureksi menestykseksi: Espoo Ciné keräsi historiansa parhaat katsojaluvut, teatteri oli tupaten täynnä väkeä aamusta iltaan, ja kannustavaa palautetta satoi joka suunnalta. Monien muidenkin suunnitelmien toimivuus ehdittiin testaamaan; kaikki espanjalaisesta illasta Diwali-juhlan kautta konemusiikkibileisiin synnytti aina vain lisää positiivista palautetta, uusia tapahtumia -- ja juuri ja juuri sen verran rahaa, että homma pystyi jatkumaan.

Törmäsimme nopeasti myös tyypillisiin pienen yrittäjän ongelmiin: jatkuvaan papereiden pyörittelyyn, kaikenlaisten lupien kanssa pelaamiseen, palkkojen sivukulujen kalleuteen ja moniin muihin asioihin, joiden hoitamisesta kellään meistä ei ollut aiempaa kokemusta. Jos ei ole kokeillut mitä pienyrittäjyys on, ei osaa luultavasti aavistaakaan millainen tauoton ruljanssi pelkästään tuollaisten perusasioiden hoitamisesta seuraa. Juuri tästä syntyy monen pienen yrittäjän kohtaloksi koituva noidankehä: paperi- ja byrokratiasotaan, tiedottamiseen, markkinointiin ja lukemattomiin muihin käytännön asioihin kuluu tuhottomasti aikaa ja rahaa. Harvassa ovat ne pikkuyritykset, joilla on varaa palkata edes puolikasta työntekijää tällaisten toimintojen pyörittämiseen. Niinpä samat ihmiset, joiden pitäisi pystyä kehittämään yritystä ja muuttamaan suunnitelmat toiminnaksi löytävät itsensä joko tekemästä 16-tuntisia työpäiviä nälkäpalkalla ja ilman lomia, tai polkemasta paikallaan koska kehitysideoiden toimeenpanemiseen ei yksinkertaisesti ole aikaa ja/tai voimia.

Monet asiat opittiin kantapään kautta, ja monet asiat olisi voitu tehdä paremmin. Mutta: teimme kaikki sen mihin pystyimme niin hyvin kuin sen silloin osasimme. Monet suunnitelmat ehtivät toteutua, ja saamamme palautteen perusteella kysyntää juuri tällaiselle ruohonjuuritason kulttuuritarjonnalle olisi ollut loputtomasti.

Kulttuuri, business ja ihmisyys

Kuluneen puolentoista vuoden aikana minulta on kysytty moneen kertaan, mitä mieltä olen Finnkinon monopoliaseman vaikutuksesta itsenäisten elokuvateattereiden selviämismahdollisuuksiin. Kysyjien lähtöasetelma on yleensä ollut jo valmiiksi Finnkinon vastainen ja pieniä, persoonallisia teattereita suosiva. Usein kysyjät ovat myös olettaneet minun pitävän Finnkinoa suunnilleen kaiken pahan ruumiillistumana ja pikkuteattereiden joukkokuoleman pääsyyllisenä. Näin ei kuitenkaan ole; minusta ongelmat ovat aivan muualla.

Näen kyllä itsekin minkä hyvänsä "liian suureksi" kasvaneen yrityksen ongelmallisena jo lähtökohtaisesti; niillä kun näyttää olevan sisäänrakennettu taipumus tuottaa jotenkin hengetöntä, kylmää ja ikävää jälkeä, toimivat ne sitten millä alalla tahansa. Se, kokeeko tämän asian ongelmaksi, on tietysti mielipide- ja näkemyskysymys.

Yleisestä korporaatiovastaisuudestani huolimatta en kuitenkaan pysty näkemään pikkuteattereiden ahdingon päällimmäisenä syynä Finnkinoa tai sen toimintaa. On toki päivänselvää, että Finnkinon ylivalta jättää erittäin vähän tilaa yksittäisille yrittäjille ja pienille teattereille -- varsinkin jos ne yrittävät selvitä näyttämällä samaa ohjelmistoa. Mutta on pakko kysyä: miten Finnkinon sitten pitäisi toimia? Olla laajentamatta toimintaansa? Luopua teatterista tai parista ihan vain solidaarisuuden nimissä? Siirtää suositut elokuvat pienempiin saleihin jotta muillekin riittäisi katsojia?

Finnkino, aivan kuten muutkin yritykset, pelaa niiden sääntöjen puitteissa jotka yhteiskunta on määritellyt. Näissä säännöissä ei sanota mitään siitä, että yrityksillä olisi velvollisuus tehdä tai olla tekemättä jotain siksi, että se on joidenkin mielestä ikävää. Niin makaa kuin petaa, ja tässäkin tapauksessa mahdollinen kritiikki ja korjaavat toimenpiteet pitäisi suunnata sinne missä ongelmat syntyvät, ei niiden aikaansaamien oireiden keinotekoiseen ja pidemmän päälle kestämättömään paikkailuun.

Edellä mainitsemani suurien yritysten taipumus synnyttää ikävää ja epäinhimillistä jälkeä heijastelee vain yhteiskunnan ja ihmisten sisäistämää arvojärjestystä. Jos lähtökohdiksi otetaan raaka kilpailu ja kylmä talousrationalismi, on järjenvastaista olettaa, etteivät seuraukset olisi sen mukaisia kaikilla tasoilla.

Nyt hyvää vauhtia kehittyvän globaalin talousromahduksen kynnyksellä on viimeistään paikallaan pysähtyä miettimään hetkeksi, mitä oikein olemme tekemässä ja miksi. Edistävätkö nykyiset kansalliset ja globaalit rakenteet ihmisten hyvinvointia ja yhteistä hyvää, vai jatkammeko niiden ylläpitämistä vain vanhasta tottumuksesta? Onko meillä vaihtoehtoja, vai olemmeko tuominneet itsemme jatkamaan samaa rataa vielä silloinkin, kun vallitsevan järjestelmän ilmiselvät rakenteelliset ongelmat ovat konkretisoitumassa täydeksi katastrofiksi?

Yhteiskunta ja sen pelisäännöt ovat sellaiset millaisiksi ne teemme. Nykyinenkin tapa toimia on ihmisten kehittämä, se saa mandaattinsa meiltä ja polttoaineensa meidän työnteostamme. Jos tilanne on todella se, että emme voi enää muuttaa suuntaa vaikka se tuntuisi sekä hyvältä että välttämättömältä, voidaan tehdä vain yksi johtopäätös: mopo on niin sanotusti lähtenyt käsistä. Tällöin seuraava kysymys kuuluu: aiommeko jäädä ruikuttamaan kohtaloamme vai teemmekö asialle jotain?

Pienien elokuvateattereiden (siinä missä muidenkin pikkuyritysten) hengissä selviämisen on minun nähdäkseni tehnyt vaikeaksi ei Finnkino, vaan yhteiskunnan yleisen hektisyyden, kireyden ja hengettömyyden lisääntyminen. Isommat pelaajat pystyvät toimintoja keskittämällä ja tehostamalla pitämään sivukulut ja -vaivat kohtuullisessa suhteessa tuottavaan työhön. Pieni yrittäjä taas joutuu tekemään käytännössä kaiken yksin, jolloin toiminnan kehittämiseen tai edes jatkamiseen ei toimintaympäristön jatkuvan kiristymisen aiheuttamissa paineissa lopulta enää ole konkreettisia mahdollisuuksia.

Kireys vaikuttaa myös asiakaskuntaan: yhä älyttömämmäksi yltyvä kiire ja stressi jättävät huonosti tilaa kulttuurista (tai ylipäätään mistään) nauttimiselle. Jos elokuvissa käynti oli vielä vähän aikaa sitten tunnelmallinen kulttuurielämys, nyt se muistuttaa yhä useammin pikaista poikkeamista hampurilaisbaarissa matkalla hypermarketista kotiin. Tämä kehitys suosii ilman muuta suuria, raharikkaita ketjuja, joilla on mahdollisuus ylläpitää kauppakeskuksien ja vastaavien yhteydessä olevia multiplex-teattereita.

Eräs pikkuteattereiden (ja filmihullujen) kannalta hyvin onneton ongelma Suomessa on se, että meillä ei ole käytännössä minkäänlaista tarjontaa valtavirrasta poikkeavista elokuvista. Toisin kuin usein luullaan, teatterit (ja varsinkin pienet sellaiset) esittävät elokuvat edelleen yksinomaan 35 mm:n filmiltä; DVD:n laatu ei mitenkään riitä teatterikäyttöön. Uudet korkeampiresoluutioiset digitaaliformaatit (esim. Blu-ray) ovat jo teknisesti lähempänä vaadittavaa tasoa, mutta seuraava ongelma ovat esitysoikeudet: muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta niitä ei yksinkertaisesti saa. Elokuva-arkiston kopioita on niin ikään käytännössä mahdotonta vuokrata normaaliin esitystoimintaan. Cinema Mondo ja muutamat muut pienet yhtiöt tekevät kyllä tavattoman arvokasta työtä tuomalla silloin tällöin maahan esimerkiksi klassikkoelokuvien filmikopioita, mutta tarjontaa ei tälläkään rintamalla ole likimainkaan riittävästi edes yhden "vaihtoehtoteatterin" tarpeiksi. On suorastaan absurdia, että esimerkiksi Ingmar Bergmanin koko tuotannosta ei ole ollut Suomessa enää vuosiin saatavilla ensimmäistäkään elokuvatterikäyttöön soveltuvaa filmikopiota. Tällaisissa "marginaalielokuvissa" ei katsota olevan mahdollisuutta riittävän suuren voiton tekemiseen, joten vallitsevan talousrationalismin logiikan mukaisesti niiden maahantuontiin ei kannata panostaa.

Pähkinänkuoressa: jos pienien, persoonallisten yritysten yhä jatkuva sukupuuttoon kuoleminen ja kulttuuritarjonnan kaventuminen tuntuvat kehitykseltä johon halutaan puuttua, täytyy katse kääntää toimintaympäristöön, arvomaailmaan ja koko yhteiskunnan toiminnan lähtökohtiin. Finnkinon tai minkä tahansa yksittäisen yrityksen osoitteleminen sormella vie vain huomion pois itse asiasta ja toimii samalla eräänlaisena tekosyynä olla puuttumatta ongelman ytimeen.

Esirippu

Yksi näytös on nyt ohi. On aika vetää henkeä ja levätä.

Kino Tapiolan kohtalo on nyt hyvin pitkälti Espoon kaupungin käsissä. Jos voin jotenkin auttaa toiminnan jatkamisessa, teen sen mielelläni -- mutta yrittäjänä en jaksa enkä pysty enää toimimaan.

En tiedä kuinka kiittäisin sitä valtavaa joukkoa asiakkaita, ystäviä, sukulaisia, Tapiolan alueen asukkaita ja kaikkia muita ihmisiä ja organisaatioita jotka ovat tukeneet Kino Tapiolan toimintaa kuluneen vuoden aikana. Monet toimintaa tukeneet yksittäiset ihmiset jäävät nyt konkurssin takia vaille minkäänlaista korvausta tekemästään työstä; enää en pysty tarjoamaan teille edes vapaalippuja elokuviin.

Voin vain toivoa, että kaikki itsensä likoon laittaneet ovat saaneet jotain arvokasta itse mukana olemisesta.

Kiitos, kiitos, kiitos teille kaikille!

Helsingissä 16. 12. 2008

Jyri Hovila

Vanhentunut tiedote Kino Tapiolan tilanteesta

Päivitetty 8. 10. 2008

Kino Tapiola on vuonna 1955 perustettu tunnelmallinen elokuvateatteri. Se on yksi harvoista Suomessa vielä jäljellä olevista yksityisistä, ketjuista riippumattomista teattereista. Itse teatterirakennus on Aarne Ervin suunnittelema ja Museoviraston suojelema. Kino Tapiolassa on rakennusajan hengen mukaisesti vain yksi mutta sitäkin hienompi sali: upeassa holvikattoisessa salissa on ainutlaatuinen tunnelma ja erinomainen akustiikka. Kino Tapiola on olennainen ja elävä osa Tapiolan ja Espoon historiaa; teatteri oli pitkään koko Tapiolan alueen kulttuuri- ja yöelämän sydän.

Allekirjoittanut otti pienen ystäväjoukon kanssa Kino Tapiolan hoitaakseen kesällä 2007, jolloin teatterin toiminta oli vaarassa päättyä edellisen omistajan todettua toiminnan olevan taloudellisesti mahdotonta. Näimme Kino Tapiolassa paljon potentiaalia, jonka varassa uskoimme teatterin pystyvän toimimaan kannattavasti. Tavoitteenamme oli monipuolistaa Kino Tapiolan tilojen käyttöä järjestämällä mm. minifestareita, konsertteja ja teemailtoja sekä vuokraamalla salin ja Kinokahvilan tiloja yksityishenkilöiden ja yritysten käyttöön.

Ensimmäinen vuosi meni monilta osin huonommin kuin olisi ollut suotavaa; meillä ei ollut kunnollista osaamista monista yrityksen pyörittämiseen liittyvistä asioista, markkinointimme ei toiminut kunnolla ja niin pois päin. En sano tätä soimatakseni omaa, lähes kokonaan vapaaehtoispohjalta toimivaa joukkoamme, tai muutenkaan negatiivisessa mielessä. Tarkoitan vain, että emme vielä osanneet monia asioita jotka olemme nyt oppineet. Ja ongelmista huolimatta Kino Tapiolan tilanne kääntyi selvästi positiiviseen suuntaan: kevääseen 2008 mennessä teatterissa oltiin järjestetty lukematon määrä yritystilaisuuksia, syntymäpäiviä, konsertteja, keskustelutilaisuuksia, luentoja, teemailtoja, tanssiesityksiä ja paljon muuta. Teatterissa vierailivat mm. Intian suurlähettiläs, Israelin suurlähettiläs, Klaus Härö ja Petri Kotwica. Asiakkailta saamamme palaute on ollut 99-prosenttisesti positiivista ja kannustavaa. Aika monessa asiassa ollaan siis myös onnistuttu, mistä kiitos kuuluu sille kymmenien ihmisten joukolle joka on tehnyt pyyteetöntä työtä Kino Tapiolan eteen saamatta siitä minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa taloudellista korvausta.

Loppukesästä 2008 tilanteemme näytti tukalalta mutta lupaavalta: kevään aikana kertyneet laskut olivat erääntyneet eikä niiden maksamiseen ollut rahaa, mutta toisaalta elo- ja syyskuu oltiin sovittu täyteen erilaisia tilaisuuksia joista meille oli tulossa tuottoa yhteensä noin 15 000 euroa. Lisäksi olimme tehneet useita sponsorointi- ja yhteistyösopimuksia, jotka yhdessä em. tilaisuuksien kanssa olisivat riittäneet kuittaamaan pois kaikki velkamme.

Myöhään illalla 17. elokuuta, yksi päivä ennen Espoo Cinén alkua, noin yksi kolmasosa Kino Tapiolan salin katon maalipinnasta lähti odottamatta irti. Syynä oli ilmeisesti ko. iltana vallinnut poikkeuksellisen korkea ilmankosteus. Maali suojasi sen takana ollutta asbestipitoista eriste- ja akustointiainetta, joka tuli maalin irrottua näkyviin. Asbestin takia teatteri jouduttiin sulkemaan välittömästi.

Kino Tapiolan kiinteistön omistaa Tapiolan Lämpö, joka aloitti asbestiremontin heti aamulla 18. elokuuta. Aluksi näytti siltä, että teatterin toiminta olisi ehkä päässyt jatkumaan "joidenkin viikkojen" päästä. Pian kävi kuitenkin selväksi, että asbestin poistoon tulee kulumaan vähintään pari kuukautta. Nyt (8. 10.) tilanne näyttää vielä huonommalta: kaksi kuukautta tulee täyteen viikon päästä ja asbestin poisto on edelleen käynnissä. Remontin takia sali on jouduttu tyhjentämään kokonaan: valkokangas, äänentoistolaitteet, valaisimet, istuimet, kokolattiamatto -- aivan kaikki on irrotettu ja sali on kirjaimellisesti työmaa. (Remonttikuvia täällä)

Tapiolan Lämmölle aiheutuu pelkästään asbestin poistamisesta mahdollisesti jopa 100 000 euron kustannukset. Salin kuntoon laittamiseen tarvittaisiin vähintään toiset 50 000 - 100 000 euroa. Tapiolan Lämpö ei ole valmis laittamaan näin suuria summia taloudellisesti kannattamattoman teatterirakennuksen kunnostamiseen. Ellei ulkopuolista apua saada, Kino Tapiolan toiminta tulee loppumaan ja teatterin sali jäämään siihen kuntoon jossa se on asbestin poistamisen valmistuttua.

Kino Tapiolan toiminnasta kuluneen vuoden ajan vastannut Kino Tapiola Oy on konkurssin partaalla. Jos toimintamme olisi päässyt käynnistymään elokuussa, olisimme hyvin todennäköisesti selvillä vesillä. Nyt meillä ei kuitenkaan ole ollut minkäänlaisia tuloja yli kahteen kuukauteen eikä mitään tietoa siitä koska (jos koskaan) teatterin tilat ovat taas käyttökunnossa.

Kino Tapiolan toiminta voi jatkua vain jos saamme välitöntä ja konkreettista apua sekä tilojen kunnostamiseen että osakeyhtiömme laskujen maksamiseen. Olemme lähestyneet mm. Espoon kaupunkia, Suomen Elokuvasäätiötä ja muita tahoja, mutta apua ei ole tähän mennessä luvattu mistään.

Kaikki tahot Tapiolan asukkaista Kaupunginmuseoon ja paikallisiin yrityksiin asti ovat ilmaisseet selkeästi toiveensa siitä, että teatterin toiminta jatkuu. Ja kaikista vaikeuksista huolimatta me haluamme edelleen jatkaa sitä; uskomme edelleen, että Kino Tapiola pystyy pääsemään jaloilleen ja maksamaan omat kulunsa. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa meidän takkimme alkaa olemaan tyhjä. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää mahdollisuuksia jäädä odottelemaan selvyyttä teatterin tilojen tulevaisuuden suhteen. Ellemme saa konkreettista apua tai vähintään tietoa teatterirakennuksen kohtalosta hyvin pian, joudumme hakeutumaan konkurssiin.

Tarkoitukseni ei ole maalailla tarpeettoman synkkiä tulevaisuudenkuvia, mutta haluan antaa mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan siitä mikä Kino Tapiolan tilanne tällä hetkellä on. Teatteri on vielä pelastettavissa, mutta se edellyttää konkreettisia ja välittömiä toimenpiteitä. Olen heittänyt ilmaan mm. ajatuksen siitä että Espoon kaupunki ostaisi teatterirakennuksen Tapiolan Lämmöltä ja/tai maksaisi remonttikustannukset. Vastineeksi teatterin tilat voisivat tarvittaessa tukea kaupungin toimintoja; esimerkiksi koulut, opistot, teatterit ja muut kaupungin organisaatiot voisivat hyödyntää Kino Tapiolan salia monin tavoin. Hintaa tällaiselle operaatiolle toki tulee, ja kysymys onkin nyt mielestäni siitä, miten tärkeänä asiana Kino Tapiolan säilyminen elävänä, toimivana elokuvateatterina nähdään.

Kino Tapiolan pelastamista vaativaan Espoon kaupungille osoitettuun adressiimme on kertynyt jo tuhansia nimiä. Paperiversiot on kerätty talteen, mutta nettiversio on edelleen avoinna. Jos haluat osoittaa tukesi Kino Tapiolalle, voit tehdä sen allekirjoittamalla adressin verkkoversion osoitteessa http://www.adressit.com/kinotapiola

Ilmoitan tilanteen kehittymisestä Kino Tapiolan kotisivuilla.

Lisätietoja voit tiedustella osoitteesta info@kinotapiola.fi

Jyri Hovila
Toiminnanjohtaja
Kino Tapiola Oy