Jope ite

Lue lisää

”Jope Ruonansuusta kertova dokumentti yllättää herkistämällä — Jope ite näyttää kiltin ja epävarmankin miehen, jolle toisten viihdyttäminen oli sekä intohimo että keino paikata omia haavojaan.” ★★★★ / HS

Ohjaaja-käsikirjoittaja Marko Talli on paikalla näytöksessä!

Koulukiusatusta ylipainoisesta pojasta kasvoi suuren yleisön rakastama koomikko, kansantaiteilija Jope Ruonansuu. Hän oli monipuolisuudessaan laaja-alainen viihdetaiteilija, mutta erityisesti imitaattori, joka pystyi matkimaan yli 150 hahmoa valtaapitävistä henkilöistä. Jopen matka kulki rillumarei-kulttuurin luontevana jatkeena. Hän löi läpi, kun yhtenäiskulttuuri oli elinvoimaisimmillaan ja kasvatti suosiotaan kulttuurin alkaessa murentua. Laihdutusleikkauksella Jope pyrki terveellisempään elämään, mutta samalla eroon ylimääräisistä kiloista ja lapsuuden traumoista. Leikkauksen jälkeen hän sairastui ruokatorvensyöpään, mutta jatkoi taistelua kehitellen useita eri hankkeita. Poismeno keskeytti myös yhteisen koulukiusaamisprojektin Presidentti Sauli Niinistön kanssa, jonka Presidentti Niinistö saattoi loppuun.

Ikäraja
S
Elokuvan kesto
1h 29min
Kieli
Suomi
Ohjaus
Marko Talli
Käsikirjoitus
Mika Räinä, Nikke Bagge
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

Osta liput

Elokuva: Jope ite
Liput vain ostettavissa, ei varauksia
Valitse istumapaikkasi salikartasta! Salikartan yläosasta löytyvät kahdenistuttavat K18-anniskeluloossit pieneen lisähintaan. » Tietoa salianniskelusta
Nautiskele kahvila­baarissamme ennen näytöstä.
» Tutustu tarjoiluihin
Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.